Helmi-Orvokki - Tiedote



Piikkiön kisat 6.6.2009

Suuntasimme lauantaiaamuna kohti koleaa Tuorlan rataa hieman jännittynein mielin.
Mitä mahtaisi vaaka näyttää tukevoituneelle Helmi-Orvokille? Talven uurastuksen
tuloksena lehmä sai uuden vankemman rungon ja kotipunnituksissa painot näyttivät
2,5 tonnisten luokkaan muutaman kymmenen kilon ylipainoa. Yritimme toki riisua kaiken
mahdollisen liikapainon laitteesta, mutta vähäsen kuitenkin jännitti. Ensimmäinen punnitus
kuitenkin vieräytti kiven sydämeltä, sillä vaaka oli ystävällisellä tuulella eikä painoissa
tehnyt tiukkaakaan. Huh helpotusta!

Pikkuluokassa Helmi-Orvokki kirmasi selvään voittoon reilun 40 metrin erolla Ojalan Villen
Bad Boyhin. Ensimmäisen vedon mitaksi saatiin 77, 15 ja kakkosvedolla tulos hieman vielä
parani (86,45). Vielä tällä kertaa siis bensalla voitettiin metanoli. Harmillisesti
MacGyver Eko T4 ei ollut talven jäljiltä ihan säädöissä, sillä sekä Heli Heikkala että
Reijo Haapalainen koettivat kiskaista lavettia siinä onnistumatta.

Kolmepuolikkaissa voitto tuli nololla tavalla. Ensimmäisessä vedossa vaihde pomppasi päältä
kesken suorituksen ja matkaa taittui hiukan yli 20 metriä. Toisessa yrityksessä talven aikana
keulalle lisätty kakkosmoottori yski ja paukkui melkoisesti, mutta 49,05 riitti silti kisan
voittoon. Luokka jäi tyngäksi muutenkin, sillä Bad Boyn vaihdelaatikko halkesi ykkösvedossa ja
myös MacGyver jätti toisen kierroksen väliin.

3500 kilon luokka ei Piikkiössä komeita vetoja siis yleisölle tarjonnut, kun ensimmäisellä
kierroksella kaikkien kolmen traktorin yhteen lasketut vedot jäivät alle sadan metrin!!!
Kaikkien kilpailijoiden on nyt kiskaistava mietintämyssyt syvälle päähän, jotta paukkeet
saadaan poistettua ennen tulevan viikonlopun Nurmeksen kisaa. Töitä on tehtävä edelleen joka pajalla!

Kuorma-autoluokassa Mika Falck tempaisi ensimmäisellä yrityksellään komeasti full pullin.
Tero jäi jälkeen kakkosvedollaan Jyry-Sisulla vaivaiset 1,5 metriä. Uusi turbo ahtoi ihan
kelvollisesti ja pysyi vielä nipussakin. Tästä on hyvä jatkaa. Ensikertalainen Jori Lamberg
veti Sisu 260- ajokillaan mallikkaasti, sillä kone on vielä toistaiseksi vakioon verrattava.
Toivottavasti herra Keskevaari saapuu mukaan Nurmekseen, jotta kisa vielä vähän kovenee!
Eikä tuo yhtään haittaisi, vaikka luokkaan ilmoittautuisi kilpailijoita myös
Askolan Pullingin ulkopuolelta…




Helmi-Orvokki 2,5t


Helmi-Orvokki 3,5t


Jyry-Sisu