Helmi-Orvokki - Tiedote



EM-KISARAPORTTI ALAHÄRMÄ 3.-4.9.2011

KIITOS HÄRMÄ PULLING!!!!! Järjestitte meille kaikille aivan mahtavat kisat ja saitte
paikalle jälleen jopa shortsikelin auringonpaisteineen. Teitte upeaa työtä ja
järjestelyt toimivat viimeisen päälle pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Rata oli
hienossa kunnossa, puomikoneet ajallansa oikeissa paikoissa jne. jne. Upeata! Oli
todella hienoa saada viettää aikaa hyväntuulisen talkooväkenne kanssa, sillä
ensimmäistäkään hapanta naamaa ei puolellanne näkynyt. Hattua päästä ja suunnattomat
aplodit koko porukalle!!! Mahtava viikonloppu :D

Lauantain kisapäivä oli vielä osin pilvinen ja hetkittäin taivaalta tuntui
tihuttelevan vesisumua, joka ei onneksi vaikuttanut kisan kulkuun. Suomalaisittain
mielenkiinto kohdistui ensimmäisenä miniluokkaan, vaikka Super Stockit ja Two Wheel
Drive-kalusto olivatkin jo radalla käyneet. Suomen minimiehet saivat mahdollisuuden
näyttäytyä lähes koko kalustollaan, sillä eurooppalaisista kilpailijoista mm. britit
ja ruotsalaiset eivät ilmoittautuneet mukaan lainkaan. Suomalaiset saivat näin ollen
käyttöönsä heiltä vapautuneet paikat. Tommi Kotilainen kiskaisi Stormy Lightningillaan
pisimmälle meikäläisistä ja jäi vain nipin napin pull offin ulkopuolelle (95.14m).
Diesel/Martti Isomäki kärsi ensimmäisessä vedossa teknisistä murheista ja joutui
jättämään leikin kesken. Antti Aution Ice Coldin moottori leikkasi harmillisesti kiinni
hienon ensimmäisen yrityksen aikana, eikä hänkään päässyt toiseen yritykseen.
Jari Hietasen Another Grave Digger kyllä puhalsi komeasti, mutta vikuroi liikaa
päästäkseen tarpeeksi pitkälle. Euroopan mestaruuden vei amerikkalainen (!) Original
Rat Poison (121,38), hopealle hollantilainen Cencom Lambada VII (121,26) ja pronssille
samasta maasta Let's Try.

Kolmepuolikkaissa Suomea edustivat Helmi-Orvokki ja Devil's Power. Molempien taakse jäi
sentään yksi Italiaano, joka ei pysynyt valkoisten viivojen sisäpuolella, joten Helmari
oli kahdeksas (86.45) ja Devil's seuraavana (67.54). Molemmat koneet toimivat oman parhaan
kykynsä mukaisesti, mutta tehoero kärkikastiin on aivan liian suuri. Mistä sitä saisi
halvalla 4000 hevosvoimaa lisää??? Rata oli kerrassaan loistavassa kunnossa ja Helmari
pääsi liikkeelle vain normaalia pienemmällä vaihteella. Hatunnosto ratamestarille!
Hollantilaisille luokassa kolmoisvoitto: Double Screamin' (113,03), Eurol Bandit (98,72)
ja Inter-Techno Lambada (94.03).

Sunnuntaina sää oli aamusta asti aivan loistava. Aurinko lämmitti mukavasti ja kohotti
kisatunnelmaa entisestään. Päivän ensimmäinen luokka oli mod 2,5t. Helmari sinnitteli
omalla tasollaan ja oli luokassa Härmä Pullingin sivujen mukaan kymmenes, mutta ETPC:n
listoilla viimeinen eli 11. No, jompsin kumpsin, eipä tuossa suurta eroa ole :D Traktori
toimi moitteettomasti, ei yskinyt eikä paukkunut, mutta voima vain loppui tyystin kesken.
Ensimmäinen veto oli 50.45m ja toiseen tuli parannusta kymmenisen metriä. Rengaspaineitten
laskemisella olisi saattanut saada muutaman metrin lisää, mutta lopputuloksiin se tuskin
olisi vaikuttanut. Kärkikolmikko löytyi jälleen Hollannista: Double Screamin' tuplamestariksi
tuloksella 96.99, niukasti kakkosena Woody Woodpecker (96,86) ja kolmantena Never Satisfied
(94.45). Luokan piristys oli kuitenkin tanskalainen Dingo, josta saattoi vain todeta, että
kyllä dieselkin kestää kierrättämistä :D

Pro Stock-luokassa Valtroilta odotettiin paljon. Caesaria lukuun ottamatta muut Herlevien
koneet kiskaisivat ensimmäisellä kierroksella helposti täydet vedot. Caesar puhalsi
valkosavut reilun 50 metrin kohdalla ja leikki loppui siihen. Pull Offissa hiivatin holskit
olivat taas vahvoja ja suomalaisten parhaaksi sijoitukseksi koko viikonloppuna jäi
Countdown/Matti Herlevin viides sija. Voittajaksi Neighbours Nightmare (97.26), hopealle
Rocky (95.38) ja pronssille tanskalainen John Deere (91.41).

Kisaviikonlopun kruunasi 4,5 t modified. Huimia laitteita, ei muuta voi sanoa.
Lappeenrannan Devil's Power lähti kisaan ihan pikkuisen altavastaajana, mutta teknisistä
ongelmista huolimatta kone näytti parastaan ensimmäisellä vedollaan (56.28). Kytkinakseli
oli kiero jo kisaan lähdettäessä, eikä toiselle kierrokselle ollut enää asiaa. Ihailemme
suuresti tiimin ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta lähteä kisaan, sillä hevosvoimissa he
antoivat Euroopan miehille melkoisesti tasoitusta... Seitsemäs sija Euroopan mestaruuskisoissa
ei ole ollenkaan pöllömpi suoritus! Luokassa nähtiin melkoinen jännitysnäytelmä, sillä
harvoin pull offissa kärkikoneet vetävät sentilleen saman matkan. Tästä syystä jouduttiin
turvautumaan 2. pull offiin, jossa vahvemmaksi osoittautui Inter-Techno Lambada (96.48)
voittaen Whisperin Giantin (89.27). pronssille jäi saksalainen Green Fighter (86.46).
Luokan komeimmat sauhut esitti kuitenkin tanskalainen Slaedenhunden, jonka neljästä pakoputkesta
saatiin riisselimustaa taivaan täydeltä! Vautsi!

Täydelliset tulokset kilpailuista löytyvät mm. osoitteesta www.harmapulling.fi.

Meidän kohdallamme kausi on kilpailujen osalta paketissa. Nyt vain mietintämyssyä päähän ja
lottoa vetämään, jotta ensi vuonna päästäisi edes kukonaskel lähemmäksi Euroopan tasoa! Suuret
kiitokset kaikille toiminnassamme mukana olleille, kaudesta 2011 jäi mahtavat muistot!

Tero ja Maukka